Barbara Grandell
Barbara Grandell

Kulta-Ajan Kotien kotiin vietävät palvelut siirtyivät uudelle yritykselle

16.6.2022

Kotiin vietävät palvelut, kotisairaanhoito, kotihoito ja siivouspalvelut sekä Antinkujan Kammarin päivätoiminta ovat olleet lähes 5 vuoden ajan osa Kulta-Ajan Kotien toimintaa. Kulta-Ajan Kodit keskittyvät jatkossa omaan ydintoimintaansa, hoito-ja hoivakotipalveluihin, ja niiden aktiiviseen kehittämiseen yrityksen vahvan arvopohjan mukaisesti.

Kotiin vietävät palvelut henkilöstöineen siirtyivät uudelle yritykselle, Oy Loviisan Terveyspalvelut Ab:lle, 1.6.2022 alkaen. Yrityksen omistajat ovat Barbara Grandell ja Beatrice Grandell. Barbara on työskennellyt pitkään Kulta-Ajan Kotien Valko Kartanon johtajana ja hän on myös kehittänyt kotiin vietäviä palveluita vuosien mittaan.

Barbara Grandell jatkaa työskentelyä osa-aikaisesti Kulta-Ajan Kodeissa syyskuun loppuun saakka, jolloin hän siirtyy uuden yrityksensä toimitusjohtajaksi. Valko Kartanon johtajaksi on nimitetty 1.10.2022 alkaen Susanne Vauhkonen, joka toimii tällä hetkellä myös Valkon Hoitokodin ja Pajunkissan Hoitokodin johtajana. Hänellä on runsaasti kokemusta myös Valko Kartanon toiminnasta.

Kulta-Ajan Kodit arvostavat yrittäjyyttä ja paikallisia palveluita. On hienoa, että kotiin vietävät palvelut siirtyvät nyt uudelle, osaavalle yrittäjälle. Toivotamme lämpimästi onnea yritykselle ja henkilökunnalle uusissa haasteissa!

Mia Viljakainen                       Päivi Vahteri

Pöllöryhmä luo iloa ja osallisuutta

29.1.2022

Valkon Hoitokodin kaksi hoitajaa osallistui Vanhustyön keskusliiton järjestämään Ystäväpiiri-ohjaajakoulutukseen, josta hoitokotiin syntyi uutta, me-henkeä luovaa ryhmätoimintaa. 

Lue tästä koko juttu, joka on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 1/2022.

Tulppaaneja iloisissa väreissä.

Koronatilanteen vuoksi haluamme muistuttaa vierailijoitamme:

29.1.2022

  • Ilmoitathan vierailustasi etukäteen hoivayksikön henkilökunnalle
  • Tulethan vierailulla vain terveenä
  • Toivomme, että vierailijat ovat rokotettuja
  • Vierailuaika tulisi rajata mahdollisimman lyhyeksi
  • Toivomme, että vierailijoita olisi maksimissaan 1-3 henkilöä kerrallaan
  • Vierailijoiden tulee vierailun aikana suojautua kirurgisella suu- ja nenäsuojalla ja muistaa huolehtia käsihygieniasta sekä noudattaa suositeltuja turvavälejä
  • Vierailu toteutetaan vain asukkaan omassa huoneessa/asunnossa

Toivomme kaikilta ymmärrystä tässä tilanteessa. Meillä jokaisella on keskeinen rooli siinä, että voimme pitää asukkaamme turvassa.

Uusi nettisivustomme on julkaistu

25.11.2021

Kulta-Ajan Kodit ovat koko olemassaolonsa ajan halunneet toteuttaa uuden ajan hoito- ja hoivakotipalveluita. Ihmisläheisyys ja avoimuus ovat olleet ja tulevat olemaan pysyviä arvoja toiminnassamme.

Vietämme nyt hoitokotien 30-vuotisen taipaleen juhlavuotta työn merkeissä. Koronapandemian vuoksi merkkipäivämme kunniaksi suunniteltuja tapahtumia ja tilaisuuksia on jouduttu lykkäämään ja viettämään hyvin pienimuotoisesti.

Juhlavuoden kunniaksi olemme uudistaneet Kulta-Ajan Kotien visuaalista ilmettä ja nyt on tullut aika julkistaa uusi nettisivustomme. Toivomme, että viihdyt sivustollamme ja kenties myös tutustut hoitokotiemme tarinaan.

Ennen kaikkea toivomme, että löydät sivustoltamme kaiken tarvitsemasi tiedon. Olemme käytettävissäsi ja annamme mielellämme lisätietoa kaikissa palveluihimme ja hoitokoteihin liittyvissä asioissa.